banneri2.jpg
Uutiset
22.11.2018 Lapin nuorisotyön kehittämiseen ja kansainväliseen toimintaan 100 000 euroa

 

Lapin nuorisotyön kehittämiseen ja kansainväliseen toimintaan 100 000 euroa

Lapin aluehallintovirasto on jakanut 100 000 euroa valtionavustusta nuorisoalan alueellisen ja paikallisen toiminnan kehittämiseen ja kansainväliseen toimintaan. Avustuksella tuetaan nuorisolain sekä valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman tavoitteiden toimeenpanoa. Nyt avustusta saaneet hankkeet edistävät muun muassa nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä nuorisotyöntekijöiden osaamisen kehittämistä.

Avustusta sai neljä kehittämishanketta, jotka kaikki ovat kuntien yhteishankkeita tai joissa saatuja kokemuksia tullaan levittämään myös muihin Lapin kuntiin.  Suurimman avustuksen eli 50 000 euroa sai Lappi NYT – Nuorisotyön ytimessä -hanke, johon osallistuvat lähes kaikki Lapin kunnat. Hanke kehittää kuntien perusnuorisotyötä ja edistää nuorisotyöntekijöiden verkostoitumista.

Toinen Lapin kuntien yhteinen kehittämishanke Hullun hyvä Islanti ja muita hyviä polkuja Hullun hyvään lappilaiseen nuorisotyöhön sai 32 000 euroa. Hankkeella edistetään Lapin nuorisotyöstä vastaavien henkilöiden osaamista kansainvälisessä toiminnassa ja tähdätään hyvien käytäntöjen vaihtoon.

Kaksi muuta avustuksen saanutta kehittämishanketta perustuvat nuorten osallisuuteen. Kuplat rikki – pohjoinen ja etelä kohtaa sai 14 000 euroa ja Monkkari 2.0 -hanke 4 000 euroa.

Avustusta saaneet:

Hallinnoija, hanke, avustussumma €

Tornion kaupunki, Lappi NYT – Nuorisotyön ytimessä, 50 000 e

Ranuan kunta, Hullun hyvä Islanti ja muita polkuja Hullun hyvään lappilaiseen nuorisotyöhön, 32 000 e

Inarin kunta, Kuplat rikki – pohjoinen ja etelä kohtaa, 14 000 e

Ranuan kunta, Monkkari 2.0, 4 000 e                        

 

                                                                                                            

 

Lisätietoja:

nuorisotoimen ylitarkastaja Marja Hanni, puh. 0295 017 393