lANUTI BANNERI.jpg

Viestintäpaja

Taustaa

Inarin kunnan Viestintäpajaa on kehitetty vuodesta 1989 alkaen ensivaiheessa koko sivistystoimen yhteishankkeena. Alun perin toimittiin Ivalon ala-asteen tiloissa videopaja -nimikkeen alla.
Syntyessään Inarin kunnan videopaja oli Lapin läänin ensimmäinen kunnallinen videopaja. 1990-luvun alussa videopaja siirtyi Ivalon yläasteen ja lukion entisestä oppilasasuntolasta vapautuneisiin tiloihin, jolloin toiminta laajeni videotyöstä myös äänituotantoon. Näin syntyi viestintäpaja.
Käynnistyessään työpajana viestintäpaja oli läänin ensimmäinen mediapainotteinen työpaja. Keskeisenä tavoitteena koko toiminnan ajan on ollut pajalle työllistettyjen nuorten työmarkkina- ja koulutukseenhakuvalmiuksien parantaminen.
Pajatyöllä on ollut suuri merkitys syrjäytymisen ehkäisyssä. Paja on mahdollistanut nuorille, joiden suoritetun tai keskeytetyn peruskoulun, lukion tai ammatillisen koulutuksen jälkeinen jatkosijoittuminen on syystä tai toisesta jäänyt avoimeksi, sopivan jakson pohtia omia jatkonäkymiä.
Saadut kokemukset sekä tiedollinen oppi palvelevat nuorten jatkoelämää riippumatta siitä, minkälaiseen koulutukseen tai minkä tyyppiseen työhön he pajajakson jälkeen hakeutuvat. Päätavoitteena ei siis ole ollut se, että viestintäpaja tuottaa viestintäalan opiskelijoita tai ammattilaisia, vaikka muutamien kohdalla alalle suuntautuminen on pajajakson jälkeen tapahtunutkin. Nuorten työpajan status on merkinnyt sitä, että lähes poikkeuksetta kaikki viestintäpajalle työllistetyt ovat ensimmäisen työsuhteen alkaessa olleet 17 - 25 -vuotiaita.

Historiaa
1989: Pajan toiminta käynnistyy Lapin läänin ensimmäisenä kunnallisena videopajana. Aluksi toimittiin Ivalon ala-asteen tiloissa videopaja -nimikkeen alla.
1992: Paja siirtyy Ivalon yläasteen ja Lukion entisestä oppilasasuntolasta vapautuneisiin tiloihin. Pajaan tulee mukaan äänityö.
1995: Pajan toiminta muuttuu nuorten toimintapajaksi. Muutos tehdään pajan palvelutuotantoluonnetta muuttamatta. Keskeisenä syynä muutokseen on pyrkimys helpottaa nuorten työllisyystilannetta.


Viestintäpajan palkintosonnit vastaanottamassa Nuorisotyön tunnustuspalkintoa
10 000 €:n kera kulttuuriministeri Tanja Karpelalta

Laadulliset tavoitteet
- Koulutukseen hakeutumisen lisääminen. (Ammatillinen perus- ja lisäkoulutus, oppisopimus, tms).
- Työllistymismahdollisuuksien lisääminen ja työmarkkinavalmiuksien kehittäminen. (yksilöllinen ohjaus, työmarkkinakoulutus).
- Nuorten oman elämänhallinnan parantaminen. (säännölliseen elämään tottuminen, itsetuntemuksen ja itsetunnon kehittäminen, omien kykyjen ja mahdollisuuksien realistinen kartoitus).
- Kansainvälistyminen (kansainväliset kontaktit, yhteistyöprojektit, opintomatka).
- ATK- taitojen kehittäminen (verkostoituminen, etätyö, internet- kotisivut, multimedia, ohjelmistot, CD- romit).
- Sosiaalisen- ja taloudellisen syrjäytymiskehityksen katkaiseminen. (ennakoivat toimenpiteet, ohjaus, henkilökohtaiset keskustelut).
- Viestintä- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen. (viestintäalan työt, tietoyhteiskunnan vaatimat taidot) Toiminnan painopisteenä on viestintä, kansainvälistyminen, matkailu sekä tietoyhteyksien- ja verkkojen hallinta. Projekti antaa erityistaitoja viestintään.
- Projektiin osallistuville nuorille laaditaan yksilöllinen toimenpideohjelma ja nuoret laativat ohjauksessa itselleen urasuunnitelman vuoden aikana.

Saadut kokemukset sekä tiedollinen oppi palvelevat nuorten jatkoelämää riippumatta siitä, minkälaiseen koulutukseen tai minkä tyyppiseen työhön he pajajakson jälkeen hakeutuvat.