NUORET VAIKUTTAJAT

Torniolaiset lapset ja nuoret voivat vaikuttaa oman elinympäristönsä kehittämiseen 
esimerkiksi kunnallisaloitteilla, oppilaskuntatoiminnassa ja järjestötoiminnassa.

Vaikuttamismahdollisuudet aukeavat Tornion nuorisoneuvoston kautta. Se on nuorten
muodostama neuvosto, joka tuo ideoitaan ja ehdotuksiaan kaikkien kuuluville, tekee
aloitteita tärkeinä pitämistään asioista, seuraa kaupungissa tehtävää päätöksentekoa
sekä aktivoi nuoria herättämään keskustelua yhteiskunnallisista asioista.

Oppilaskuntatoimintaa kehitetään nuorisotiedotushanke aaltosen kautta.


     nunelogo KYNDI.jpg