Punertava taivas.jpg

 

TYÖPAJAN KEHITTÄMISHANKE

Työpaja on saanut toiminnalleen Ely-keskuksen myöntämää valtionavusta jo useampana vuonna. Vuoden 2011 kehittämissuunnitelman mukaan toimintamuotojen kehittäminen jatkuu ja nuoria tuetaan myös pajajakson jälkeiseen aikaan.  Korttikoulutusten ja tutustumiskäyntien lisäksi tänä vuonna painotetaan taloudellisiin infoihin, kuten rahan käyttöön sekä pikavippeihin.

Simon nuorten työpaja on perinteisesti keskittynyt puualan töihin. Pajan- ja kunnan palvelutarjontaa on laajennettu perustamalla työpajan yhteyteen kansalaisjärjestöille erävarusteiden vuokrauspiste. Vuokrausjärjestelmä tukee samalla nuorten asiakaspalvelutaitoja ja antaa Simon kuntalaisille uuden palvelumuodon.

Kaikki tämä kehittäminen tähtää nuorten monipuoliseen elämänhallinnollisen sisällön tukemiseen. Nuorisotyöttömyyden hurja kasvu viime vuosien aikana on hälyyttävää koko Suomessa ja työpaja tarjoaakin nuorelle oivan vaihtoehdon syrjäytymisen ehkäisemiseksi.