Opiskelu
Peruskoulun jälkeen Kemijärvellä on mahdollisuus jatkaa opintoja lukiossa tai
ammattiopistossa . Mahdollisuus on myös ammattilukion yhteistutkintoon. Kemijärven lukio on myös aikuislukio ja kuuluu Lapin etälukioverkkoon. Sen puitteissa voit opiskella ajasta ja paikasta riippumattomana, vaikkapa kotonasi tai silloin, kun itsellesi parhaiten sopii.
Lukion aineopettajat ohjaavat sinua siten, että etenet järkevästi tavoitteittesi suuntaan. Voit etäopiskella koko lukion oppimäärän ja suorittaa päätteeksi ylioppilastutkinnon. Tai voit vaihtoehtoisesti suorittaa vain yksittäisiä kursseja tietyissä lukion oppiaineissa, kaikki oman kiinnostuksesi ja tarpeesi mukaan. Ammatillista aikuiskoulutusta järjestetään aikuiskoulutuskeskuksessa sekä oppisopimuskoulutuksena.
Itä-Lapin Oppimiskeskus on yksilöllistä elinikäistä oppimista tukeva ammattitaidon edistäjä.
Itä-Lapin oppimiskeskus on avoin ja verkottunut, yksilöllistä elinikäistä kasvua tukeva, alueen
kulttuuriin juurtunut ja uusimpia tekniikoita hyödyntävä oppimisympäristö.
Taiteen perusopetusta antavat Koillis-Lapin Musiikkiopisto musiikin teoriassa, tanssissa ja solistisissa aineissa sekä Kemijärven Kansalaisopisto kuvataiteen saralla.
Opiskelupaikan löytämisessä saat apua:
Opinto-ohjaajat
Kemijärven työvoimatoimisto
Kirkkokatu 16, 98100 Kemijärvi
Puh. 010 6046 747