kuva: Kemin kaupungin kuvapankki

VAUVOJEN VÄRIKYLPY

Toiminta on tarkoitettu 4-12kk vauvoille.

Värikylpy tukee vauvan innostusta tutkia asioita ja vahvistaa vauvan ja vanhemman
välistä vuorovaikutusta. Värikylpy on vauvalähtöinen toimintamuoto,
jossa tutustutaan vauvalle uusiin asioihin, tutkitaan yhdessä värejä ja
tunnustellaan erilaisia pintoja. Väreihin tutustuttaessa syntyy myös taideteoksia
sekä maalausalustalle että vauvan vaatteisiin.

Värikylpy on iloista yhdessä tekemistä, jossa vauva on keskipisteenä.
Vajaan tunnin kestävään työpaja-aikaan sisältyy työskentelyn lisäksi
vaatteiden vaihdot ja peseytyminen. Varsinainen työskentelyaika
on lyhyt
(n. 20 min.),
koska vauva ei jaksa keskittyä pitkään.
Sisarukset voivat osallistua toimintaan yhdessä vauvan kanssa.

Toiminta aloitetaan värien ja materiaalien tunnustelulla ja 
edetään itse tuotettuun jälkeen.
Käytämme luonnollisia ja turvallisia
materiaaleja
esim. mustikkaväriä.

*********************************************************************

Vuosi 2012


Kevätryhmä

19.1.-1.3.2012,
joissa ohjaajana on Sanna Lemiläinen.
Ryhmä kokoontuu torstaisin klo 10.00
Lasten kulttuurikeskuksessa
(Kauppakatu 27, Tullimakasiini).  
Hinta: 5€/ kerta
(lasku lähetetään kotiin kurssin lopuksi)

Ilmoittautuminen:
Kevään ryhmässä on vielä tilaa 1 perheelle.  
Ilmoittaudu Sannalle p. 0400 791 521 tai sanna.lemilainen(at)kemi.fi


Syksyryhmä

20.9.-8.11.2012
Ilmoittautuminen toukokuussa 2012.
************************************************************************


Outin demo-pajat:

Lauantaina 25.2. / Vuotso

Lauantaina  9.6. / Kemi
Demo-pajoissa pääsee värikylpyä kokeilemaan ilmaiseksi. 
Ohjaajana on Outi Hyvönen.

Ilmoittaudu heti
p. 0400 442787 tai outi.hyvonen(at)kemi.fi
Ryhmään sopii 6-8 perhettä.



Vauvojen värikylpytoiminnan järjestää:
Kemin kaupunki; Lasten kulttuurikeskus
.
Ohjaajat ovat suorittaneet  Vauvojen värikylpy-täydennyskoulutuksen Porissa.

Vauvojen värikylpy™ on Porin lastenkulttuurikeskuksessa kehitetty
vauvaperheille suunnattu työpaja.


päivitetty 2.2.2012