
Nuorisoneuvosto on perustettu Enontekiölle 20.1.2003.
Neuvosto valitaan ajalle 1.10-30.9 aina vuodeksi kerrallaan.
Nuorisoneuvosto saanut paljon aikaiseksi ja näkyvyyttäkin on tullut.
Vanhoja jäseniä on lähtenyt, ja uusia tullut, mutta aina on homma toiminut ja tulee aina toimimaankin.
Tässä uusi nuorisoneuvoston kokoonpano, eli jos tulee mieleen parannusehdotuksia nuorison asioihin, niin
ota yhteyttä näihin henkilöihin.
Uusi nuorisoneuvosto on valittu kaudelle 2010-2011
puheenjohtaja: Juuso Leppäjärvi
varapuheenjohtaja: Maarinka Laakso
sihteeri: Miika Saukkonen
jäsenet: Iivari Stoor
Sabina Keskitalo
Karen-Anni Magga
Mari Keskitalo
TAVOITTEITA mm.
- Nuorten edustajisto toimii linkkinä nuorten ja päättäjien välillä.
Nuoret pääsevät mukaan omia asioitaan koskevaan päätöksentekoon
ja toimintaan.
- Nuoret tuovat oman näkökulmansa esiin asioiden ja päätöksien
valmisteluvaiheessa.
Nuoret toimivat asiantuntijoina eri lautakunnissa.
- Saada nuoret mukaan päätöksentekoon tekemällä aloitteita ja
tuomalla ideansa esiin.
- Luoda muiden nuorten kanssa tapa vaikuttaa asioihin ja kehittää omat
toimintamuodot ja toimintasäännöt.