KELKKATOURNEE 2016 AWESOME TRIP

La 12.3 - Su 13.3.2013 KELKKATOURNEE
Nuorten legendaarinen moottorikelkkavaellus starttaa jo yhdeksättä kertaa!
Kuten ennenkin teemme kaksipäiväisen reissun dreamlandin ihaniin koskemattomiin puuteripaikkoihin, jossa meillä on hyvän kokoinen maastoajoharjoitusalue missä kaikki pääsevät opastetusti kokeilemaan ummella ajoa ja vähän kiinnijäämistäkin. Alueen korkein paikka on 215m ja jyrkin mäki on ylöspääsemätön kesällä konttaamallakin. Reissulla keskitymme harjoittelemaan ajoa eri olosuhteissa, ja käymme läpi sääntöjä kelkkailuun liittyen. Luvassa on sen lisäksi mm. makkaranpaistoa, käpykisa ja muuta kivaa.
 
Reissun pituus on n. 150-200km + maastoalueen ajot, myös pätkällä pääsee reittiämme ja haastaville osuuksille on myös kierto mahdollisuus. Ilmoittautumismaksu 15 euroa maksettava ennen lähtöä, tarkemmat ohjeet maksun suorittamiseen tulee myöhemmin. Sisältää ruokailun lohinhovilla, aamu ja iltapalan + makkarapaketin, yöpaikan, opastuksen ja ajoluvat, bensat ja kelkat oltava itsellä. Myös moottorikelkan ajamiseen oikeuttava ajokortti on oltava. Luonnollisesti kulkuväline pitää olla myös vakuutettu. Mukaan mahtuu 15 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
 
Ohjelma:
1pvä
0900 kokoontuminen Kittilässä Teollisuusalueella nuorten työpajan edessä (Kittilän kumin takana), ole ajoissa
12-15 ruokailu lohinhovilla Lohinivassa, myös tankkausmahdollisuus kortilla tai käteisellä
Loppupäivä dreamlandiin tutustumista
klo illalla yöpaikalla iltapala ja rantasauna, avantouinti mahdollisuus tilattaessa.
Huoltoauto tuo yökamppeet tänne ja halutessaan auton mukaan voi laittaa varabensaa tankkaukseen.
 
2pvä
08-10 aamupala ja pakkaus
10 lähtö maastoajoalueelle jossa ajoharjoitus ja sitten vapaata ajoa tai tulistelua/makkaranpaistoa
14-16 tankkaus kanisterista tarvittaessa ja lähtö takaisin Kittilään
18-20 Kittilässä
 
Mikäli jonkun osallistujan tai oppaan kelkka hajoaa välille, hoidetaan sekä kelkka että kuljettaja huoltoautolla takaisin Kittilään.
Alle 18v osallistujat tarvitsevat täytetyn henkilötietolomakkeen (tulosta linkistä tai hae nuorisotiloilta) joka toimitetaan oppaille lähtiessä.

Pakkasrajana pidämme -25 c astetta klo 0800 aamulla mitattuna Alakylässä

 

Varustelista kelkkatournee, huoltoautoon menevät tavarat:

- Makuupussi ja tyyny jos tarvit, saa ottaa myös lakanat peiton yms. Huomaathan että yöpaikka on 1800 luvulla rakennettu hirsitalo ja sisälämpötila vaihtelee kelistä riippuen 12 ja 25 asteen välillä. Yöpyminen tapahtuu 4-8 hengen huoneissa.

-Varalle ainakin kuivat alusvaatteet, sukat, ja toinen vaatekertaa, yöpaikalla on mahdollisuus kamppeiden kuivaukseen

- peseytymisvälineet jos tarttee

- kanisteriin voi ottaa bensaa ja kelkan boxiin 2-t öljyä jos tarvii. Laita kanisteriin nimesi ja muista että se pitää olla PITÄVÄ!

- henk.koht lääkkeet ja niiden KÄYTTÖOHJEET

 

Ajoon mukaan otettavat välineet:

-Toimivat ajovarusteet, hyvät kengät, pipo, vaihtohanskat ja kypärälakin voi myös ottaa mukaan

- veitsi/puukko, tulitikut tai sytkäri

- rahaa/kortti tankkaukseen

- UUDET VARATULPAT JA UUSI VARAREMMI, jos näitä ei ole ja sen takia kelkka jää välille emme vastaa sen kuljetuksesta mihinkään.

- ISO jätesäkki

- täyteen ladattu kännykkä, vedenpitävässä pussissa.

- ilmastointiteippi, narua ja perus työkalut voivat olla hyödyksi

-Voit ottaa halutessasi myös jotain naposteltavaa, lapion yms.

 

Tankkaus piste on lohinivassa Martti Sallan kaupalla, sieltä voipi halutessaan myös jotain namusia ostaa. Yöpaikalla mahdollisuus tankata omasta kanisterista. On myös mahdollista että kuljemme Kallon kautta, silloin myös Kallossa on tankkausmahdollisuus.

Suosittelemme kelkkojen huoltamista ennen reissua. Mahdollisessa rikkoontumistapauksessa kelkka ja kuski toimitetaan lähtöpaikkaan, mikäli kuljetuskieltoa ei ole.

 

 

 

 

 

 

Ohjelmaa ja liikaa informaatiota: Kokoontuminen Lauantaina 12.3.2016 klo 09:00 nuorten työpajalla.

 

Ensimmäisenä päivänä ajamme alkupalaverin jälkeen Lohinivaa kohti jossa syömme makkaraherkut ja halukkaat voivat tankata kelkkansa Sallan kaupalla. Mahat täytettyämme ajamme maastoajoharjoittelualueelle ja tutustumme ympäristöön sekä merkkaamme Sunnuntaita varten ajoalueen. Illalla menemme yöpaikalle,  jossa on saunomista ja iltapalana jotaki leivänkänttyä.

 

Reitti ja matkat ekalle päivälle ilman mahdollisia oikoreittejä jotka eivät lisää matkaa merkittävästi: Kittilä-särestö n. 30km    Särestö-Lohiniva n. 50km           Lohiniva-Palotieva-Yöpaikka n. 30km

 

Toisena päivänä aloitamme siirtymisellä offialueelle jossa pidämme pienen turvallisuus koulutuksen ja sen jälkeen saa vapaasti harjoitella ajamista, ottaa aurinkoa tai vaikka pilkkiä. Täällä voi sitten jossain vaiheessa syödä nuorisotoimen tarjoaman paketillisen jäätyneitä makkaroita. Illalla ajamme takaisin Kittilään.

Reitti ja matkat                  Yöpaikka-Palotieva n.10km                    Palotieva-Kittilä n. 60km

 

Suorinta mahdollista reittiä ajamalla tourneen mitaksi tulee n. 150-200km. Parhaimpana vuonna eniten ajanut sai trippimittariin lähes 350km, kun hyödynsimme kaikki mahdolliset oikoreitit jotka eivät lisää matkaa merkittävästi.

 

Maksamanne ilmoittautumismaksu 15 euroa sisältää:

Kahvit ja pian pullatki joko Särestössä tai Kallossa. Ruokailun Lohinhovilla, makkarapaketin toiselle päivälle, sekä ilta- ja aamu-palan yöpaikalla. Myös yöpaikka, rantasauna, opastus, ja ajoluvat ”offi”alueelle sisältyy maksuun.

 

Kelkka, ajokortti ja ajovarusteet on oltava itsellä. Tankkaukset pitää myös itse maksaa.

 

HUOM! Kunnan vakuutus ei ole voimassa kun ajetaan moottorikelkoilla, suosittelemme vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen ja kaskon hankkimista. Liikennevakuutus on pakollinen kaikille!

 

Toinen huom! Kelkkapoliisit saattavat lähteä mukaamme!