720x120.jpg

Uutiset

 

Kemissä perjantaina 9.5.2008 Kemin Nuorisoasiainneuvottelukunta lahjoitti Anu Gretschelin ja Tomi Kiilakosken toimittaman ja Nuorisotutkimusseuran julkaiseman Lasten ja Nuorten kunta-kirjan Kemin seurakunnan nuorisotilalle. Seurakunnan nuorisotilan lisäksi oman kirjansa saivat myös muut Kemin alueella sijaitsevat nuorisotalot Toimintakeskus Takitsu, Toimintakeskus Siipi,  Koivuharjun Toivola sekä Karihaaran nuorisotila.

Lasten ja Nuorten kunta-kirja käsittelee nuorten mahdollisuuksista vaikuttaa kunnallisessa päätöksenteossa ja päätöksenteon merkitystä lasten ja nuorten osallisuuden areenana ja mahdollistajana. Kirja tuo tietoa lasten ja nuorten tavoista toimia kunnissa. Oman puheenvuoronsa kirjassa saavat myös hallinnon edustajat sekä lapset ja nuoret.

Kirjan luovuttivat Kemin Nuorisoasiainneuvottelukunnan jäsenet Elisa Sonntag, Susanna Klementtinen ja Alessiina Juuso. Seurakunnan puolesta kirjan vastaanottivat Juha Taanila sekä Kemin seurakunnan oma bändi Les Rimpiläinen.

 

 

Juttu julkaistiin Lounais-Lapissa 12.6.2008 ja sen on kirjoittanut Alessiina Juuso.