Elohiiri-lastenviikon historia

Ensimmäinen Elohiiri-lastenviikko järjestettiin 2014 Kemin kaupungin nuorisotyön ideoimana. Yhteistyöhön mukaan pyydettiin Kemin kaupungin kulttuuritoimiston lastenkulttuuriohjaaja.

Ensimmäisen Elohiiri-lastenviikon tapahtumapaikkana oli Lastentalo, jossa pidettiin taidepajat maanntaista torstaihin. Perjantaina Meripuistossa järjestettiin merirosvoaarteen etsintä ja ensimmäinen lastenviikko huipentui sunnuntaina Meripuiston laululavalla Eila Heinosen nukketeatteriin, Joni Pakasen taikaesitykseen ja Duo sukat- kokoonpanon lastenmusiikki-esitykseen. 


Vuonna 2005
Elohiiri-lastenviikko järjestettiin Meripuiston rantamakasiinissa. Taidepajat pidettiin aanantaista torstaihin ja perjantaina seikkailtiin etsimässä Intiaani päällikkö Nukkuvan Karhun kadonnutta toteemipaalua. Lauantaina pidettiin Elokarkelot Meripuiston laululavalla ja siellä esiintyivät Pentti Rasinkangas ja Ohilyöntiorkesteri . Lisäksi tarjolla oli poniratsastusta, kasvomaalausta, pomppulinna, onnenpyörä ja eläviä sarjakuvahahmoja. 


Kolmannella kerralla 2006 tapahtumapaikkana oli Tullimakasiini eli Lastenkulttuurikeskus, joka oli perustettu samana vuonna. Henkilösiirtojen myötä Elohiiri-lastenviikko siirtyi nuorisotyöltä Lastenkulttuurikeskuksen vastuualueeksi. Yhteistyötä toki jatkettiin. 

Taidepajapäiviä järjetettiin edelleen neljä, mutta seikkailupäiväksi vaihtui keskivikko ja silloin Meripuistossa etsittiin kätkettyä aarretta. Lauantaina viikon päätapahtumassa esiintyivät Klovni Stella, Soiva siili ja Pellet Nelli ja Niilo. Lisäksi oli lastenvaate- ja tarvikekirpputori, kasvomaalausta, poniratsastusta sekä Eila Heinosen nukkesatuja Valkeassa Huvilassa. 


Neljäskin, 2007, Elohiiri järjestettiin elokuussa Lastenkulttuurikeskuksessa (Tullimakasiini). Keskiviikon seikkailupäivässä Meripuistossa vuorossa oli Salainen seikkailu. Taidepajoissa mm. tehtiin laiva, huovutettiin hiiri tai perhonen, pujoteltiin helmiä ja valmistettiin lohikäärme. 

Päätösjuhlaa vietettiin jo neljänne kerran Meripuiston laululavalla, jossa esiintyjinä olivat tanssiteatteri Rollo, kissa Miauskis sekä Pelle-pappa. Paikalla oli myös lastenvaate- ja tarvikekirpputori, pomppulinna ja ongintaa. 

Vuoden 2008 Elohiiri-viikolla keskiviikkona oltiin retkellä puistossa ja muina päivinä maanantaista perjantaihin taidepajoissa maalattiin tauluja ja kasseja, rakennettiin autoja ja väännettin illmapallo-eläimiä. Lisäksi tiistaina oli ammattiohjaajan vetämä sirkus-työpaja. Lauantaina Meripuiston laululavalla konsertoi lastenmusiikkiorkesteri Loiskis ja Satu Sopanen. 

2009 oli Kemin kaupungilla huonon talouden vuosi ja henkilökunta oli lomautettuna kolme viiikoa. Myös Elohiiri-lastenviikko peruttiin. 

Elohiiri-viikko jatkui vuonna 2010. Taidepajat sisälsivät majakan kokoamista, playmajs-rakentamista, vekkulit ukkelit ja meritaulun. Keskiviikon seikkailussa kadoksissa olivat liukkaat liskot.  Kuudes päätösjuhla piti sisällään Taikuri Alfrendon koko perheen taikamatkat. 
Viikon aikana yhteistyönä valmistui naulahuovutuksena huopakankaalle toteutettu kaunis puu. 

2011 Elohiiri-lastenviikko siirrettiin elokuulta kesäkuulle, jotta tapahtumaan olisi helpompi saada työntekijöitä, niin kesätyöntekijöitä kuin nuorisotyön ohjaajiakin. Viikko toteutettiin Afrikka-teemalla. Keskiviikon Afrikan tähti-seikkailu ratsastettiin keppihevosella Meripuistossa ja seikkailun päätteeksi löytyi joka lapselle timantti. 
Taidepajoissa maalattiin heimonaamiot, tehtiin keppihevonen, koottiin ja maalattiin puutyönä kiraffi ja koristeltiin miekkoja kruunuja. 
Nuorisotyön pyynnöstä lauantain päätösjuhla muuttui Rondelli-lastenmusiikkikonsertiksi liikennepuistossa. 

2012 seikkailtiin salapoliisi-seikkailu Meripuistossa ja taidepajojen teemoina olivat: arvoitukselliset linnut, kummalliset koppakuoriaiset, salaperäinen maalaus ja kadonneet lentokoneet. Rondelli? 


Vuoden 2013
Elohiiri-lastenviikko oli  jo 12. kerta ja tapahtumapaikkana oli kuuma ja hikinen Tullimakasiini (Lastenkulttuurikeskus). Kille-kissa oli kadoksissa seikkailupäivänä, mutta onneksi löytyi. Taidepajat liittyivät myös Kille -kissan seikkailuihin: ma/ hiiri ja pingviinejä, ti/ limaltavat kalat, to/ Killen rantamuistoja ja Killen kuuraketti. Rondelli?


Vuoden 2014
alussa Lastenkulttuurikeskus muutti kuumasta/ kylmästä Tullimakasiinistä keskustaan Sauvotaloon. Ensimmäisenä vuonna Sauvotalossa käytössämme oli koko alakerran sali (ent. kirjasto/ ravintola). Elohiiri-viikolle käyttöön otettiin 3€:n lippu.

Lähipuiston puuttuminen aiheutti sen, että keskiviikon supersuosittuja seikkailupäivä ei pystytty enää järjestämään. Taidepajojen aiheina olivat: kesäkasvit taulu, kesäkoira, kesäkollaasi ja kesäkoti linnulle tai koppakuoriaiselle. Lauantaina Liikennepuistossa Nuorisotyön järjestämä  Rondelli-lastenmusiikkikonsertti päätti lastenviikon. 


2015
vuoden Elohiiressä taidepajat olivat viidakkohenkisiä: värikäs papukaija, apinaviidakko, söpö seepra, leikkisä leijona ja kaamea krokotiili. Taidepajat pidettiin kahdessä ryhmässä klo 10-12 ja 12-14. Lipun hinta oli 3€/ taidepaja.
Elohiiri-viikon käytössä olevat tila kutistui xxx neliöstä xxx neliöön, kun osa tilasta siirtyi Kemin Sarjakuvakeskus ry:n käyttöön. 



2016
Elohiiren taidepajoihin sopi päivässä 120 lasta, puolet aamu- ja puolet iltapäivälle. Päivän lipun hinta oli 3€. Taidepajoissa tehtiin robotteja, puuautoja, muotoiltiin kipsinauhasta eläimiä, koristeltiin linnoja ja maalattiin taloja. Lisäksi koko viikko rakenettiin ja koristeltiin yhteistä pahvilaatikko-linnaa sekä muovailtiin muovailuvahasta. Perjantaina muovailuvahan sijasta rakennusmateriaalina olivat karkit. Viikon aikana lippuja myytiin 540. Vanhempineen kävijöitä oli yhteensä 914. 

Elohiiri-viikon toteuttivat 3 lastenkulttuurikeskuksen työntekijää, 2 nuorisonohjaajaa ja 6 kesätyöntekijää. Nuorisotyö siirsi Rondelli-lastenmusiikkikonsertin heinäkuulle.