Kansainvälinen harjoittelu/työ


KANSAINVÄLISET VAPAAEHTOISTYÖLEIRIT - LISÄTIETOA ALLE 18-VUOTIAILLE / HEIDÄN VANHEMMILLEEN

Allianssin nuorisovaihdon kautta voi lähteä kansainvälisille vapaaehtoistyöleireille eri puolille maailmaa. Alaikäraja on yleensä 18. Joillekin Ranskan, Saksan, Viron, Hollannin ja Belgian leireille voivat hakea 16-vuotiaat, näiden leirien ikärajaksi on määritelty yleensä alle 18-vuotta.

 Leirejä on hyvin erilaisia, leirillä tehtävä työ käy ilmi leiritiedoista. Vain muutamat leirit on ensi-sijaisesti tarkoitettu alle 18-vuotiaille (ns. teinileirit), jolloin työtehtävät ovat kevyempiä ja ohjaajia on enemmän. Joillakin leireillä voi olla lisämaksu normaalin ohjelmamaksun lisäksi. 

Leirielämä
Kansainvälisillä vapaaehtoistyöleireillä tehdään työtä yleishyödyllisen tahon hyväksi 20-40 tuntia viikossa. Työtehtävät vaihtelevat ja jokainen tekee kykyjensä mukaan, aiempaa kokemusta ei edellytetä. Jokaisen leiriläisen odotetaan osallistuvan aktiivisesti koko leirin toimintaan, työn lisäksi yleensä myös vapaa-aika vietetään yhdessä. Usein työleiriläiset hoitavat itse myös ruoanlaiton yhdessä esimerkiksi pareittain. Työleirillä on vähintään yksi (yleensä vapaaehtoinen) leirinvetäjä, joka on koko ajan paikalla. Leirinvetäjän tehtävä ei kuitenkaan ole valvoa esimerkiksi leiriläisten vapaa-aikaa, vaan jokainen vastaa itsestään ja tekemisistään. Majoitus on yksinkertainen yhteismajoitus.

Leirikieli
Leirikieli on englanti mikäli leiritiedoissa ei toisin mainita. Usein tosin esimerkiksi Ranskan leireillä leirikielinä voi olla sekä ranska että englanti, jos leirillä on myös ranskalaisnuoria. Työleiri ei ole kielikurssi vaikka käytännön kielitaito yleensä monikansallisessa ryhmässä koheneekin. Leireille hyväksytään yleensä korkeintaan kaksi vapaaehtoista samasta maasta.

Matkustaminen leirille
Jokainen vapaaehtoinen maksaa itse matkansa ja hoitaa itsenäisesti matkajärjestelynsä leiripaikkakunnalle niin että on perillä ensimmäisenä leiripäivänä. Hyvissä ajoin ennen leiriä tulevassa leirikirjeessä on kerrottu matkustusohjeita ja tarkasti määritelty tapaamispaikka, esimerkiksi paikallinen rautatieasema, josta vapaaehtoisia tullaan hakemaan. Vapaaehtoiset matkustavat itse/yksin esimerkiksi kohdemaan lentokentältä leiripaikalle tai tapaamispaikalle. Vapaaehtoisten tulee yleensä vahvistaa matkustustietonsa/saapumisaikansa sekä suoraan kohdemaan järjestölle että Allianssille (palauttamalla sinisen vahvistuslomakkeen hyvissä ajoin ennen lähtöä).

Vakuutus
Joissakin maissa vapaaehtoiset on vakuutettu tapaturman varalta ainakin työn ajaksi, mutta edellytämme kaikkien alle 18-vuotiaiden ottavan lisäksi oman matkustajavakuutuksen. Mikäli mukana on arvokkaampaa omaisuutta kuten kamera/CD-soitin tms, suosittelemme matkatavaravakuutuksen ottamista. EU-maihin menevien kannattaa pyytää KELAsta E111-lomake.

Yhteydenpito kotiin leirin aikana
Vapaaehtoisen ja vanhempien on hyvä sopia etukäteen yhteydenpidosta kotiin matkan aikana niin että vapaaehtoinen varmasti muistaa ilmoittaa itsestään eivätkä vanhemmat huolestu turhaan. On hyvä tietää, että esimerkiksi Ranskan maaseudulla osa leireistä voi olla kännyköiden kuuluvuusalueen ulkopuolella.

Mikäli teillä on kysyttävää työleireistä, ottakaa yhteyttä

Allianssin nuorisovaihto
Asemapäällikönkatu 1
00520 Helsinki
sähköposti: vaihto@alli.fi
puh. 020 755 2606 fax. 020 755 2627

Kansainvälisiä työmahdollisuuksia
Allianssin nuorisovaihto tarjoaa laajan valikoiman kesätyöohjelmia ulkomailla. Allianssin voi lähteä työhön au-pairiksi Espanjaan, lastenleirille Ranskaan, loma-keskukseen Italiaan, hotelliin Saksaan, huvipuistoon Englantiin, työleirille Kreikkaan...
Pohjoismaihin kesätöihin tulevat voivat osallistua Nordjobbiin. Se on kesätyötä Pohjoismaassa, josta maksetaan palkkaa.
Tutustumisen arvoisia kesätöistä kertovia linkkejä  http://www.tat.fi/2003/nuoriso_ja_koulupalvelu/index.shtml
Tutustu myös seuraaviin:
Työleirit
Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa 
ICYE Suomi
Summer Jobs 

  


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

ylös