OPISKELU

Perusopetus on jokaisen suomalaisen oikeus, sekä oppivelvollisuuslain mukainen velvollisuus. Minne opiskelemaan peruskoulun jälkeen: onko sinun valintasi lukio tai ammatillinen oppilaitos? Entä sen jälkeen? Kiinnostaako opinnot korkeakoulussa? Opiskelu on varmempi valinta päästäkseen mieluisaan ammattiin ja työelämään. Minkä uran sitten valitseekin, oppiminen ei lopu - itsensä kehittäminen jatkuu myös työelämässä. Myös työttömyysajan voi hyödyntää opiskelemalla esimerkiksi maksuttomilla työllisyyskursseilla.

Tukea tärkeään ammatinvalintaan voi pyytää opinto-ohjaajalta tai työvoimatoimiston ammatinvalinnanohjaajilta.

Työvoiman tarvetta lähivuosina on erityisosaamista tarvitseviin ammatteihin, hoito- ja palvelutyöhön sekä rakennus- ja teolliseen työhön. Media- ja taideala on nyt erityisen suosittu, mutta ammattin valmistuu jo enemmän kuin työpaikkoja on tarjolla.Tutkimalla edellisten vuosien pääsykokeita, tilastoja pyrkineistä/valituista saa kuvan omista mahdollisuuksista. 


AMMATINVALINTA

Ammatin valintaa joutuu pohtimaan ensimmäisen kerran peruskoulun tai lukion päättyessä, vaikka ei vielä tietäisikään millaista työtä haluaa tehdä. Valinta ei kuitenkaan ole lopullinen, sillä työelämä muuttuu jatkuvasti. Kyse onkin enemmän yhdestä vaiheesta ammatin valinnassa.

Tässä vaiheessa valitaan yleensä jatko-opiskelupaikka. Vaihtoehtoja pohdittaessa on tärkeää miettiä, minkä tyyppiseen työhön haluaisi. Monia vaihtoehtoja voi pitää vielä avoinna, sillä koulutuksen kautta voi useimmiten sijoittua moniin eri ammatteihin ja töihin. Toisaalta moniin ammatteihin on useita koulutusreittejä.

Opintoja on myös aiempaa helpompi jatkaa myöhemmin, kun on jo ollut jonkin aikaa työelämässä. Jatko-opiskeluun ja täydennyskoulutukseen on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Työelämässä saatu käytännön kokemus auttaa ammatinvalinnan ratkaisuissa ja mahdollisen jatkokoulutuksen suunnittelussa.

Ensimmäisiä ammatinvalintaratkaisuja tehtäessä on tärkeää selvittää omia taitoja, vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita sekä itselle tärkeitä asioita. Tässä vaiheessa tarvitaan myös tietoa ammateista, työtehtävistä ja koulutusmuodoista.

Ammatinvalinnan kysymyksiin saa apua oman oppilaitoksen opinto-ohjaajalta ja työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologilta. Lisätietoa koulutuksista ja ammateista saa työvoimatoimistojen ammatti- ja koulutustietopalveluista.

HUOM!

Muistathan, että ammatillista koulutusta vaille oleva alle 25-vuotias, joka on jättänyt hakematta hänelle soveltuvaan koulutukseen, menettää työmarkkinatuen. Peruskoulun suorittaneen on haettava yhteishaussa vähintään kolmeen toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Ylioppilastutkinnon suorittaneen on haettava vähintään kolmeen ammattikorkeakoulun koulutusohjelmaan.

Lähde: Opetushallitus http://www.oph.fi/